Helsinki 69ers – Suomalaista jenkkifutista

Vuosi 1991 on kolmen syyn myötä yksi parhaista vuosista. Ensimmäiseksi Bryan Adamsin sydämensärkijä ”I Do It for You” kappale nousi Billboardin kärkeen. Toiseksi, itänaapurin Neuvostoliitto otti neuvosta vaarin ja hajosi. Ja kolmanneksi, vuonna 1991 perustettiin suomalainen jenkkifutis joukkue Helsinki 69ers.

Fingerporin suurkuluttajat ihmettelevät varmasti miksi joukkue valitsi noin kaksimielisen nimen. Väliäkö sillä koska kyseessä on tosimiesten urheilujoukkue. Nykyään Suomen Vaahteraliigassa pelaava joukkue on pelannut suuren osan ajastaan ensimmäisessä divisioonassa ja esimerkiksi vuonna 2008, joukkue vieraili toisessa divisioonassa.

Kausi 2012 on organisaation menestyksekkäin vuosi. Nimittäin tuolloin 1.divisioonassa runkosarjan toiseksi sijoittunut 69ers eteni pudotuspeleissä aina Spagettimaljaan asti missä möyhennettiin Kouvolan Indians. Intiaanien päänahkojen lisäksi 69ers nousi ensimmäistä kertaa Vaahteraliigaan. Päävalmentajana sekä myös pelijohtajana toimiva Jason Thomas käskyttää joukkuetta kirjaimellisesti koko kentällä.

Urheilujoukkueen menestystä ei mitata aina pokaalien määrässä. Urheilun tarkoitus on inspiroida nuorempia sukupolvia kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna Helsinki 69ers voittaa mestaruuksia vuodesta toiseen. Nimittäin juniorijoukkueita löytyy mukavat viisi kappaletta. 69Ersin historian ensimmäisen SM-tason kultamitalin voitti D-juniori joukkue. Myös U-17 sekä U-19 joukkueet ovat tuoneet organisaatiolle mainetta ja kunniaa muutamalla hopeamitali sijoituksella.

Hienoa on myös nähdä kuinka paikalliset yritykset tukevat joukkueen toimintaa erilaisilla sponsorisopimuksilla. Heidän tukea tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän jotta Suomesta saataisiin pelaajia myös isoille areenoille.